Turnausmatkat
JBT-turnaus 2008, Turku
Suame Turust raportoi Julia.
Perjantai 2.5.
Turkuun oli aivan liian pitkä matka, mutta se sujui onneksi hyvässä seurassa. Matkalle lähti siis 10 pelaajaa + valmentajat. (Venla, Tiia, Sara, Nea, Eve, Jasmin, Krista, Julia, Essi, Tiina, Jari ja Janne). Matkalla pysähdyimme syömään ja suosikkiruokana oli lasten lehtipihvi
, jolla sitten jaksoimme jatkaa matkaa
Joku sai hyvän idean, että käydään Pandan tehtaalla. Menimme sinne ja ostimme kaikki lempimakeisiamme. Tosin ei siellä paljon niitä makeisia jaksanut katsoa nimittäin jokaisella oli tarve vessaan. Pandan tehtaalla ei kuitenkaan ollut wc:tä, joten lähdimmepä sitä sitten etsimään, löysimme kylpylän jossa oli 2 vessaa
ja koko joukkueen täytyi päästä asioilleen.
Turussa oli aivan vihreä maa! Kanankakka! Lannoitetta varmaan käytetty
Vihdoin kun olimme perillä pelikoululla, sitten oli jo lähdettävä vähän ajan päästä peliin. Olimme väsyneitä automatkasta
Vastustajat olivat Virosta ja aika saman tasoisia kuin mekin. Linkillä meni hienosti, mutta kuitenkin hävisimme 5 pisteellä!
Lauantai 3.5.
Yö meni jotenkuten, toisilla hieman huonommin ja toisilla taas paremmin ;D Heräsimme kaikki kuuden maissa vaikka olisimme voineet nukkua kahdeksaan. Lähdimme puoli yhdeksältä syömään aamupalaa. Sen jälkeen menimme katsomaan kisa-sarjan pelejä, joista jopa opimmekin jotakin
Pelien jälkeen menimme kaupungille shoppailemaan. Suosituin paikka oli ainakin H&M, nimittäin kaikki kävivät siellä! Shoppailun jälkeen lähdimme katsomaan Turun nähtävyyttä eli siis Turun-linnaa. Paikka oli tosi hieno ja kaikki nauttivat varmasti nähtävyyksistä linnassa. Historiallisessa linnassa käytyämme aloimme valmistautua peliä varten. Peli meni aluksi huonosti mutta linkki kiri ja jäi jälkeen lopulta vain 15 pistettä. Pelin jälkeen menimme syömään lounasta.
Lounas maittoi ja saatuamme hieman vapaa-aikaa, menimme VIHREÄLLE ruohikolle lepäilemään. Siellä moni kokeili myös hienosti strapetsitaiteilua. Levättyämme noin tunnin lähdimme valmistautumaan toiseen peliin. Toinen peli tälle päivälle tuli myös hävittyä mutta silti linkki jaksoi tsempata tässäkin pelissä! Illalla oli kisa-disko. Lähdimme bussipysäkille, mutta tuleva bussi olikin niin täysi, ettei sinne mahtunut meidän porukka eikä joku toinenkaan joukkue. Jäimme odottamaan toista bussia jonka piti tulla pian. Noh, pääsimme vihdoin toiseen bussiin joka oli sitten varattu vain meille ja sille toiselle joukkueelle ;D Diskossa pidettiin hauskaa kunnolla ja jotkut jopa saivat tanssi seuraakin
Olimme Kastun koululla vähän ennen 23:a. Tämä yö oli edellistä rauhallisempi vaikka diskosta puhumista riittikin.
Sunnuntai 4.5.
Heräsimme aamukuudelta, nimittäin peli oli jo kahdeksalta. Menimme aamupalalle hieman tokkuraisina ja tulimme takaisin majoituskoululle valmistautumaan peliin. Puimme pelikamppeet päällemme ja lähdimme peliin. Vastustaja oli nopea ja heillä pallo upposi hyvin koriin toisin kuin Linkillä. Linkki yritti ponnistella eteenpäin väsymyksestä ja alakynnestä huolimatta. Hävisimme tämän pelin, joten viimeinen peli pitkittyikin viiteen. Ehdimme sillä välin käydä syömässä ja pakata kamppeemme jo valmiiksi. Viimeisen eli viidennen pelin lähestyessä olimme jo virkeämpiä kuin aamulla.
Linkki voitti tasaisen pelin! Kauden viimeinen linkin c-tyttöjen peli oli valmentajienkin mielestä kauden paras! Syötöt, kuljetukset, puolustus ja korit onnistuivat hienosti kaikilta! Sara keräsi turnauksen aikana eniten pisteitä! Onnea! Tulimme turnauksessa kaiken kaikkiaan yhdeksänsiksi! Ja joukkueita oli 11! Hienoa Linkki! Hyvä me!
Lähdimme kotimatkalle hymysuin. Matkaankin tuli jännitystä kun lähellä Kuopiota näimme edessämme auton, joka heittelehti vaarallisesti sivuilta toiselle. Valmentajamme Jari soitti hätäkeskukseen ja poliisit pysäyttivät auton jonkin ajan päästä. Loppu hyvin kaikki hyvin! Loistava matka, seuraavana vuonna uudestaan!