Tulevana sunnuntaina 19.11. Linkki palaa kotiparketille ja kohtaa Vaasan Salaman klo 13.30 alkavassa ottelussa.
Menneen viikon aikana Liikunnan Riemu pudotti Linkin toiselle sijalle sarjassa korieron turvin, molemmilla kolmesta ottelusta yhtä monta voittoa. Lisäksi Säynätsalon Riento nousi voitollaan HoNsUsta tasoihin Riemun ja Linkin kanssa. Sunnuntain ottelussa haetaan siis pikaista paluuta sarjakärkeen.
Linkki pääsee otteluun parhaalla saatavilla olevalla kokoonpanolla, poissa vain pitkäaikaisemmat poissaolijat Lissu ja Nina. Jos terveystilanne pysyy hyvänä jalkeilla on täysi 12 pelaajan rosteri.
Vaasan joukkue on nuorentunut viime kaudesta ja seura pelaa tällä kaudella omillaan, viime kauden yhteistyö Lapuan Korikobrien kanssa ei ole saanut jatkoa. Joukkueella on kahdesta pelatusta ottelusta alla tappiot muille kärkijoukkueille Riemulle ja SäyRille. Kauden aloitus ei siis ole ollut nuorelle joukkueelle helpoin mahdollinen. Linkin iskuryhmä jäi oman HoNsU-pelin jälkeen Jyväskylään scouttaamaan Riemun ja Vaasan välistä peliä. Tuon pelin perusteella varuillaan saa kuitenkin olla, Vaasan nuoret pelaajat olivat ennakkoluulottomia ja jos heitto uppoaa paremmin kuin Riemua vastaan, tulostakin varmasti tulee.
Lyhyesti:
MITÄ? N2D Linkki vs Vaasan Salama
MILLOIN? Su 19.11.23 klo 13:30
MISSÄ? Pohjantien koulu
MIKSI 1 ? Koris on parasta paikan päällä!
MIKSI 2 ? Kahvio ja mokkapalat ☕
Ottelun parhaat pelaajat palkitsee Itä-Suomen Yliopiston Apteekki
www.yliopistonverkkoapteekki.fi
Linkin oletettu kokoonpano:
4 Kanerva Sohvi
6 Kolehmainen Venla
8 Kantanen Reetta
9 Huhtala Mirva
11 Mikkonen Jutta
15 Solehmainen Heta
21 Valén Sini
22 Kervinen Anni
33 Pohjanjousi Aino
44 Pohjanjousi Hilla
60 Nyström Iiris
62 Lassila Anna