Otteluraportti su 4.2. YMCA Oulu – Linkki 82-61 (43-17)
Tämän päivän vieraspeli oli liian vaikea meille, ja pisteet jäivät kotijoukkueelle. Ensimmäinen jakso oli varsin surkea, mutta Linkittäret paransivat otteitaan koko pelin ajan ja viimeinen jakso päättyikin meidän voittoon. Oulu tuli peliin selvästi paremmin valmistautuneena, mikä näkyi ensimmäisen puoliajan lukemissa, oululaiset olivat meitä kaikilla osa-alueilla askeleen edellä.
Paikkapuolustus toimi tänään melko hyvin, ja joukkueen keskinäinen kommunikaatio oli varsin mallikasta. Sillä saatiinkin muutama hyvä katko ja hyviä nopeita hyökkäyksiä. Kaukoheitot eivät tänään meiltä uponneet, mutta onneksi lähempää paremmin. Heittopaikkojen luominen oli tänään hyvin vaikeaa. Levypallopelaaminen oli tällä kertaa hieman vaisua, mutta kun levarit saatiin Linkittärien haltuun, tuloksena oli hienoja nopeita hyökkäyksiä. Positiivisina asioina mainittava myös useiden eri pelaajien taidokkaat ajot korille ja pallon ylöstuonnissa otettiin hyvin vastuuta tarvittaessa koko joukkueen voimin.
Vaikka alkupelistä tulikin kylmää kyytiä, pää pysyi meillä koko ajan mukana ja epätoivoon ei vajottu tai lähdetty hölmöilemään. Isommilta loukkaantumisilta myös säästyttiin, mikä on aina ykkösprioriteetti!
Pelit jatkuu lauantaina 10.2. kotikentällä HoNsUa vastaan.