Viikonloppuna 27.-28.11. Linkin joukkueita oli taas tosi toimissa ympäri Suomea.
Lauantaina 27.11. minipojat pelasivat Itäisen alueen sarjaa Joensuussa Noljakan koululla. Ensimmäisessä ottelussa kaatui Joensuun Kataja Blue lukemin 48-30, toisessa ottelussa niukka tappio Kataja Whitelle lukemin 38-45. Kauden ensimmäisessä ottelussa Kataja White oli vielä yli 30 pistettä Linkin poikia parempi, joten kehitystä on syksyn aikana tapahtunut.
Mikroikäiset tytöt ja pojat osallistuivat Savonlinnassa Itäisen alueen pikkususiriehaan, jossa oli vauhtia ja fiilistä roppakaupalla.
U16-tytöt pelasivat lauantaina Äänekoskella, jossa ensimmäisessä pelissä tuli SäyRiltä lunta tupaan oikein kunnolla lukuisien pallonmenetysten ja löysän tilannepelaamisen takia lukemin 49-81. Peli oli klassinen ohipeli, hieman huolellisemmalla pelaamisella ottelussa olisi taisteltu voitosta. Lopussa SäyRin maajoukkueringissäkin ollut Enna kaunisteli eroa vielä isommaksi nopeilla hyökkäyksillä.
Äänekosken Huimaa vastaan kyseessä oli punavalkoisen peliasun jäähyväiset, viimeinen virallinen sarjapeli ennen siirtymistä mustakeltaiseen uuteen väritykseen.
Ottelun alku näytti hyvin samanlaiselta, mihin edellinen peli päättyi. Ensimmäisellä jaksolla Huima vei miten tahtoi ja 10 min pelaamisen jälkeen taululla oli lukemat 7-20. Toisella jaksolla alkoi tapahtumaan ja alkuun Linkin tytöt veivät pätkän 10-0, puoliajalla Huiman johto oli enää 4 pistettä. Kolmas jakso edettiin tasatahtiin ja viimeiselle neljännekselle lähdettiin Huiman johtaessa 5 pisteellä. Viimeisellä jaksolla Linkin puolustus hyydytti Huiman lähes täysin ja Huima jäi 10 minuutissa neljään pisteeseen, Linkin tehdessä 14 ja ottaen näin historiallisen voiton. Parempia jäähyväisiä ei olisi poistuvalle peliasulle järjestää! Sohvi, Essi ja Maisa hoitelivat pistetehtailun ja heittivät yhteensä 7 kolmen pisteen heittoa sisään. Aada ja Iris hoitelivat levypallot tärkeillä hetkillä omalle joukkueelle, Milla heitti pelin lopullisesti ratkaisseen vaparin sisään noin 20 sekuntia ennen ottelun loppua ja Peppi sekä Heta hoitivat puolustusvelvoitteet ja viisikon pelaajien huilauttamisen loistavasti. Siilinjärven tytöt olivat matkalla Taivalkoskelle Esabin riveissä ja Iida sekä Pinja muuten poissa kokoonpanosta.
Miehet pelasivat lauantaina kotiottelun JyNMKY II:ta vastaan. Vierasjoukkueelle ei jätetty mitään mahdollisuuksia, kun Linkki rallatteli 121-55 murskavoittoon.
Sunnuntaina parketille pääsivät U14-pojat Joensuun Urheilutalolla, josta kotiintuomisina oli voitto ja tappio. Ensin kaatui Katajan tytöt lukemin 72-27 ja toisessa ottelussa Katajan pojat olivat parempia lukemin 63-48.
Pojilla on vielä viisi ottelua syyskautta jäljellä, seuraavat pelit su 5.12. Vuorelan koululla klo 13 ja 15
Ensi viikonloppuna tapahtuu muutakin, lauantaina 4.12. minitytöt pelaavat Hamulan koululla klo 10 ja 11.45, Pohjantiellä pelataan taas tuplapelit kun naiset kohtaavat klo 12.30 Laukaan Urheilijat ja miehet klo 14.15 Vaajakosken Terän.
Maanantaina 6.12. klo 12.45 Pohjantiellä vahvistetut U16-tytöt pelaavat ystävyysottelun HoNsUn U19-tyttöjä vastaan.