Tulevan juhlavuoden kunniaksi järjestimme alkusyksystä kyselyn seuran jäsenille, jossa kyseltiin seuran ilmeestä ja värityksestä. Viime vuosikymmenillä on seurassa menty puna-valkoisella värityksellä ja sitä ennen on löytynyt keltaista, mustaa, harmaata jne. Seuran alkuperäinen värimaailma 1960-luvun lopussa oli kelta-vihreä. Jäsenet olivat myös seuran logon päivittämisen kannalla. Siispä ryhdyimme kyselyn perusteella johtokunnassa toimeen ja aloimme selvittää ulkoasun päivittämistä.
Yli 50% seuran kyselyyn vastanneista jäsenistä oli sitä mieltä, että jatkossa myös Linkki näkyy Savon musta-keltaisessa. Uusi Tomi Turusen ja Mikko Pitkäsen ideoima ja toteuttama logomalli sai myös suuren kannatuksen. Johtokunnassa haluttiin kuitenkin ottaa pieni ripaus historiaa ulkoasuun ja mustan peliasun logoa ympyröi alkuperäinen vihreä kehys.
Seuran joukkueet siirtyvät omaan tahtiin uuteen väritykseen peliasutarpeen mukaan. Muutos aloitetaan naisten ja tyttöjen joukkueista, pilottiryhminä naiset sekä 16- ja 12-vuotiaat tytöt, joille uuden asun tilaukset on juuri tehty. uuden peliasun lisäksi seuralle on suunniteltu peliasua mukaileva uusi lämmittelyasu. Muiden seuratuotteiden suunnittelua jatketaan ja niistä tiedotetaan myöhemmin.
Asut ja seuratuotteet toimittaa jatkossa Korispiste, josta myös muut varustehankinnat pyritään tekemään.