Linkin naisilla on Keskisen alueen II-divisioonaa jäljellä yhden kotiottelun verran. Tuo ottelu pelataan YMCA Oulua (sarjan kärkijoukkue) vastaan tulevana lauantaina klo 13.30 Studentialla. Tulkaa kannustamaan naiset kotivoittoon ja varmistamaan sarjan kolmas tila.
Sarjassa on pelannut tällä kaudella 8 joukkuetta, joista 6 tulevat pelaamaan koko sarjan loppuun. Vaasan Salama joutui luopumaan sarjasta kevätkaudella pelaajapulan takia ja jo sarjan alkaessa sovittiin, että Catz2 Lappeenrannasta pelaa vain vierasottelut (7 ottelua) muita joukkueita vastaan.
Naisten joukkueessa junnut ovat saaneet kauden mittaan enemmän vastuuta ja peliaikaa. Myös Linkin joukkueessa on tapahtunut kauden aikana muutoksia, mm. Tuuni Pollari, yksi joukkueen runkopelaajista siirtyi helmikuun alussa EBT:n naisten I-divisioonajoukkueeseen ja pari muuta pelaajaa siirtyi opintojen- tilanteen myötä muualle.
Hiljalleen aloitetaan valmistautuminen tulevan kauden sarjaan, jonka suhteen pelaajatilanne näyttää hyvältä.