Linkin osalta kaudella 2021-2022 on palattu lähes normaaliin ja jopa ohitettu koronapandemiaa edeltävä aika. Seuran jäsenmäärä on suurimmillaan koko vuosituhannella (235 jäsentä) ja lisenssin haltijoita seurassa on 174 kappaletta. Näistä 25 on aikuisia ja 14 teknisen lisenssin haltijoita. Juniorilisenssejä seurassa on siis 135 kappaletta. Ilahduttavaa on ollut pienempien juniorien määrän kasvu edelleen.
Seuran ikämies- ja kuntokoristoiminta on ollut aktiivista ja kuntokoriksen harrastajamäärä on kasvanut tasaisesti.
Valmentajia ja toimihenkilöitä joukkueisiin kuitenkin kaivataan edelleen lisää.
Seuran joukkueita on pelannut Itäisen ja Keskisen alueen sarjoissa 8 kappaletta ja yksi joukkue korisriehoissa.
Miesten joukkue pelaa Keski-Suomen Koripalloliigan ja U16-tytöt Keskisen alueen I-divisioonan Final Four-paikoista, Itäisen alueen U14 Fun-sarjassa Linkki Red ja Linkki Girls ovat myös mukana kärkinelikossa, minipojat Itäisen alueen sarjansa toisena, kuten myös Linkki Black minityttöjen sarjassa. Myös naisten joukkueella on mahdollisuus sijoittua Keskisen alueen II-divisioonassa neljän parhaan joukkoon.
Näyttää siltä, että kilpailullistakin menestystä on seuralle tulossa kauden päätteeksi. Joukkueilla on sarjojaan jäljellä 2-6 ottelua.
Tärkein menestys seuralle kaudella 2021-2022 on kuitenkin ollut toipuminen koronapandemian aiheuttamasta toiminnan hiipumisesta ja seuran kasvun jatkuminen.
Kauden 2022-2023 suunnittelu on alkanut ja kaikki koripallosta, sekä sen parissa toimimisesta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä seuran johtokuntaan sähköpostitse: linkki.basket@gmail.com tai puhelimitse. Yhteystiedot löytyvät nettisivujen tietopankki-osiosta, jossa myös muuta tietoa ja historiaa seurasta.